Everyone knows that the current way ebooks work is based on their respective ecosystems. Amazon has it’s own devices and formats, Barnes & Noble’s theirs and so on. All service provides struggle with their user experience, from purchase via the delivery to the actual use. As all the players keep on developing the user experience of their own platform, things evolve and little by little the users — us, the readers — get the benefit in the form of new and improved user interfaces.

One thing has been lost in this process, however. Something we’re used to in other digital formats already.

On a computer, there are several programs for any given purpose. For instance, I can store my pictures in a program of my choosing (such as iPhoto or Lightroom), and it doesn’t discriminate whether the pictures were took with this or that camera.

As we move onto handheld devices, we usually adopt the given program on that device for some purpose, for instance the Photos application on an iPad is a convenient way to display photos stored on it. We usually only seek to replace it only if that program is buggy, lacking in features and/or has a crap interface. So the well designed programs prosper, and via different application stores there’s always an alternative to this and that need. So on these devices we usually do have a choice, as well. I’m happy with the Photos application, as it handles all the photos in the way I want.

Now, enter the ebook market with their own ecosystems and DRM-protected formats. I’ll use my iPad as an example.

A book bought from Amazon is stored within the Kindle application, which only displays content bought from Amazon, wrapping them into Amazon’s view of user experience. Next to it there’s Apple’s own iBooks, which — of course — stores content bought via the iTunes Store, subject to Apple’s own design.

Then there are applications from smaller vendors, typically serving local & translated literature. I’ve got the Finnish Elisa Kirja and Suomalainen installed, which all function in their own way. And let’s not forget general readers for a variety of formats, such as Bluefire, GoodReader and Bookman.

So that’s seven different applications for books on my device. Guess if I can transfer a book from one application to another? Of course not, in most cases.

The fun part begins when I try to remember where a certain book is. At this point I have a total of about 100 purchased ebooks, all scattered among the different applications. Based on what? The ecosystem which sold me the book in the first place.

It is the desire of all the ebook vendors to keep us loyal and buying books just from them. As the volume of the books increases, our library management gets really annoying. Only because everyone wants to have an application of their own.

I haven’t organized my music collection based on where I bought the records, and the same is true for both the original discs as well as the file versions. The bookshelves in my home are not ordered by places I bought the books from, but on my tablet I’m forced to order them this way.

Is it so hard to try and come up with a unified solution, one window which would handle all the formats? Usability begins with understanding the user: I just want to browse my content. The same way I can browse my music, my videos, my photos, my email and so on. I want something labeled Books, for instance.

Itsestään selvästi ensimmäinen ero laitteiden välillä on niiden koko . Kindle on pokkarin kokoinen, ja se ei paina juuri sellaista enempää — 240 grammaa, itse asiassa. iPad painaa yli kolminkertaisesti (vanhempi 780g ja uudempi 610g) enemmän, ja vastaa kooltaan miltei A4-arkkia. Kindlellä lukiessa laitteen näppärään kokoon on helppo ihastua. Pientä läpyskää jaksaa vaivatta pidellä pitkän aikaa.

Kokoero laitteiden välillä on tuntuva. Sama pätee painoon.

Ero on samanlainen kuin isoissa ja pienissä kirjoissa, siihen tottuu ja etsii itselleen mukavimman asennon pidellä laitetta. En ole kokenut iPadin painoa häiritsevänä tekijänä. Koko on kuitenkin vain yksi aspekti. Suurimmat erot liittyvät ruutuun ja käyttökokemukseen.

Se kuuluisa näyttö

Kindlen näyttö on mattapintainen ja hätkähdyttävän tarkka: lukiessa unohtaa helposti, ettei kyseessä olekaan paperille painettu teos. Näytössä ei ole taustavaloa, joten lukeminen vaatii samanlaisia olosuhteita kuin tavallinen kirjakin. Se on myös mustavalkoinen.

Näyttö perustuu E Ink –teknologiaan, jossa ruudun pisteet käännetään päälle tai pois sivun lataamisen yhteydessä. Tämä tarkoittaa, että laite ei käytä lainkaan virtaa sivun esittämiseen vaan pelkästään sen kääntämiseen. Käyttäjälle tämä näkyy huikeana akkukestona. Olen ladannut Kindlen kerran, ja luettuani sillä muutaman viikon aikana kaksi kirjaa akku näyttää kuluneen noin viidenneksen. Ominaispiirteenä laite hakee näytölle mainoksen, kun sen sulkee. Sen esittäminen kun ei käytä lainkaan virtaa.

Näyttöjen erilaisuus tulee nopeasti ilmi. Kindlen ruudun reunassa näkyvät sivunkääntöpainikkeet.

IPadin näyttö sen sijaan on tietokoneista tuttu LCD-ruutu.  Se on lasilla peitetty, taustavalaistu, värillinen ja säädettävissä ympäristön vaatimusten mukaan: hämärässä lukeminen onnistuu helposti. Kuulostaa hienolta, mutta lukemiseen näyttö on joillekin hieman hankala sen luonteen vuoksi. Moni vertaa sitä tietokoneen näytöltä lukemiseen (mikä on osittain totta ja osittain ei – profiilinsa ansiosta iPad on tietokoneen näyttöä mukautuvaisempi lukijan asentoihin, etäisyyteen ja ergonomiaan). Luonteensa ja heijastavuutensa vuoksi iPadin kanssa suora auringonpaiste on myös ongelma.

Käyttökokemus

Kosketusnäyttöjen aikakaudella Kindlen näyttöä haluaisi intuitiivisesti hipelöidä, mutta laitteen käyttö tapahtuu pelkästään painikkeilla. Sivun kääntö tapahtuu laitteen molemmissa reunoissa olevilla isoilla painikkeilla. Laitteen muodon huomioon ottaen tämä on juuri se kohta, josta lukiessa haluaisi pitää kiinni ja josta siihen mielellään myös tarttuu. Virhepainalluksia tulee, ja laite vaihtaa silloin tällöin sivuja vahingossa.

Toinen vaihtoehto on pitää laitetta kiinni sen alareunasta, mutta tällöin tulee helposti paineltua sen alareunan peittävää näppäimistöä, ja näin esim. siirrettyä itsensä päävalikkoon Home-näppäimellä kesken lukemisen.

Eroja omiin tottumuksiin löytää tietty aina, eikä kaikkien laitteiden tarvitse tietenkään toimia samalla tavoin. Tästä huolimatta Kindlessä käyttöön liittyvät ominaisuudet häiritsevät hieman.

IPadin Kindle-sovellus on pitkälle hiottu, ja käyttää iPadin käyttötavan ominaisuuksia oikealla tavalla hyväkseen. Kirkkauden, taustavärin ja fonttikoon säädöt ovat helppoja, samoin kuin niinkin arkiset asiat kuten sivun vaihtaminen. Esimerkiksi Elisa Kirja –sovelluksessa on pieniä käyttökömmähdyksiä, joita Kindle-sovelluksesta ei löydy. Pienistä asioista muodostuu iso kokonaisuus.

Amazonin hampaissa

Monelle Kindlen tärkein aspekti on juuri sen kirjamaisuus, ja sen käyttöliittymän puutteista huolimatta sitä on helppo rakastaa. Kindle on monotasking-laite: väline, joka keskittyy yhteen asiaan. Lukemiseen se on erinomainen hankinta, eikä kovin kalliskaan.

Kindlen pääasia on sen sidonnaisuus Amazonin ekosysteemiin. Sillä luetut kirjat (ja lehdet) haetaan Amazonin valikoimasta, eikä suomenkielisiä vaihtoehtoja juuri näy. Jos oma lukeminen tapahtuu pääosin englanniksi, niin tämä tuskin haittaa: Jos taas kaipaa uusinta käännöskirjallisuutta, niin katse on käännettävä muualle.

Kindle on nerokas ratkaisu niille, jotka haluavat lukea kirjansa silmille ystävälliseltä ja levolliselta ruudulta ja hyväksyvät sen, että muut asiat hoidetaan toisin. IPad on ympäristönä tietty erilainen, ja sen minkä se lukijana Kindlelle häviää se saa takaisin monipuolisuutena. On käyttäjän omista tarpeista arvostuksista kiinni, mitkä ominaisuudet painavat vaakakupissa.

Kummalla tahansa luettaessa pääsee hyvin käsiksi E-kirjojen hyviin puoliin. Kuten esimerkiksi siihen, että lukemista voi jatkaa siitä mihin jäi, vaikka laite välillä vaihtuisikin — pisimmälle luettu -kohta haetaan joka opuksesta aina näppärästi verkosta.

Sama palvelu kolmessa eri laitteessa. Kuva (c) 2011 Visualavid.net

Responsiivinen vai mukautuva?

Ensinnäkin semantiikkaa. Englanniksi suunnittelutavan nimi on responsive design, mutta Daniel Koskisen blogimerkinnän keskustelu herätti ajatuksia, ja puhun itsekin mieluummin mukautuvasta kuin responsiivisesta suunnittelusta.

Hyvin tiivistetysti mukautuvuus on verkkosivujen skaalausta näyttölaitteen tai selainikkunan leveyden mukaan. Tämä ei kuitenkaan ole sitä perinteistä skaalausta, jossa pisimmät rivit muuttuvat lukukelvottomiksi leveillä ikkunoilla tai näytöillä, vaan sivujen sisältöä ja asettelua voidaan muuttaa lennosta.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on tarkoitus käsitellä aihetta kolmesta keskeisestä näkökulmasta: siitä, mitä tekniikka tarkoittaa käyttäjille, asiakkaille ja suunnittelijoille.

Mukautuvan suunnittelun vaikutus esitystapaan

Teksti voidaan pitää hyvin luettavana, sillä tekniikassa tekstiosien leveys on täysin suunnittelijoiden hallittavissa. Kuvat voidaan esittää isompina isoilla ruuduilla ja pienempinä mobiililaitteille, tai niiden esitettävä versio voidaan vaihtaa ruudun koosta riippuen (vaikkapa Filament Groupin tekniikalla). Kolumnien ja sivun elementtien kokoa, paikkaa ja muotoa voidaan vaihtaa lennosta parhaiten selaimen tai näyttölaitteen kokoon soveltuvaksi.

Mukautuvuus tekee verkkopalvelujen erilliset mobiilimoottorit osittain tarpeettomiksi, sillä se on osa verkkopalvelun HTML-rakennetta eikä erillinen palvelun mobiiliversio. Se on siis muoto, joka reagoi käyttäjän tapaan käyttää sivustoa. Se nojaa HTML5-koodaukseen, ja sellaisena vaatii ajanmukaisen selaimen ja/tai laitteen toimiakseen odotetusti.

Tämä sivu on mukautuva: voit testata sen toimimista pienentämällä selainikkunaasi hitaasti aina lähes postimerkin kokoiseksi saakka, ja tarkkailemalla sivun elementtien muutoksia.

Mitä mukautuvuus tarkoittaa käyttäjille?

Suurin lupaus on tietty sisällön käyttökelpoisuus annetuissa ympäristöissä. Oikein suunniteltu mukautuva verkkopalvelu skaalautuu täyttämään työkoneen ison ruudun, ja kun myöhemmin samaa sisältöä kahlaa mobiililaitteen pieneltä ruudulta niin sen muoto on juuri sille optimoitu.

Käyttäjille mukautuvuus on läpinäkyvyyttä. Se ei vaadi erillisiä kikkoja toimiakseen vaan se on automaattisesti läsnä, juuri laitteeseen sopivassa koossa.

Sisällön priorisointi

Mukautuvuus antaa myös mahdollisuuden räätälöidä ja priorisoida näytettävää sisältöä. Otetaan esimerkiksi kuvitteellisen ravintolan verkkopalvelu:

Pöytäkoneiden ja läppärien näytöiltä käy kauniisti ilmi ravintolan historia ja luonne, isot kuvat sisustuksesta pääsevät oikeuksiinsa ja interaktiivinen menu näyttää annosten kuvan hiiren liikkeen myötä.

Sama sivu mobiililaitteella katsottuna näyttää ensimmäisenä sivuna ravintolan yhteystiedot pienen kartan kanssa, puhelinnumero mahdollistaa suoran soittamisen ravintolaan. Menu on selkeä ja helppolukuinen, mutta jättää pöytäversion interaktiivisuuden sikseen.

Esimerkissä vaikutetaan sisällön järjestykseen ja esittämistapaan. Joitakin sisältöjä voidaan jättää käytettävyyden vuoksi tietyistä ympäristöistä kokonaan pois.

Mitä mukautuvuus tarkoittaa asiakkaillesi?

Kun aiheesta on maalailtu yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin on syytä arvioida myös mukautuvan suunnittelun implikaatioita niille, joille sellaista tehdään – siis asiakkaille, joille digitoimistot, osaavat suunnittelijat ja mainostoimistot niitä myyvät mm. ylläolevilla lupauksilla.

Kustannukset

Mukautuva suunnittelu voi tulla huomattavasti tavanomaista suunnittelua kalliimmaksi. Käytän muotoa “voi tulla” tässä tarkoituksella, sillä asia riippuu useasta tekijästä. Siitä, onko suunnitteleva taho tottunut suunnittelemaan tällaisia palveluja sekä visuaalisesti että rakenteellisesti. Siitä, onko palvelun rakentamisesta vastaava taho tottunut HTML5-muotoon ja mukautuvan muodon käyttöön omassa työssään. Siitä, puhuvatko nämä kaksi tahoa ongelmitta samaa kieltä keskenään.

Mitä sitten on huomattavasti kalliimpi? Suunnittelutyön visuaalisiin ja käyttöliittymällisiin osiin varattava aika todennäköisesti kasvaa karkeasti noin 50% tavanomaisesta, toteuttamisen nousetessa varovaisemmin noin 30%. Kaikki riippuu siitä, kuinka rutinoitunut yhteistyökumppanisi on.

Huomisen tekniikkaa

Sangen uutena tekniikkana mukautuvuus verkkopalvelussa tarkoittaa digitaalisessa etulinjassa olemista. Se myös tarkoittaa, että oikein suunniteltuna sillä toteutetut verkkopalvelut ovat käyttökelpoisia pidempään. HTML uudistuu melko hitaasti muihin verkon teknologioihin nähden.

Asiakkaille tämä tarkoittaa niiden tarpeiden ymmärtämistä, jolla mukautuvuuteen lähdetään: pelkkä lupaus uusimmasta tekniikasta on väärä tapa lähestyä asiaa. Me palvelujen suunnittelun parissa viihtyvät teemme viimeisintä huutoa mielellämme, mutta maksumiehenä ei saa olla pelkkä halu tehdä uusinta uutta.

Asiakkaan tarpeiden tulee ohjata suunnittelua, mutta suunnittelijoiden osata ja uskaltaa tarjota parhaiten soveltuvia tekniikoita. Jos näiden kahden keskiössä responsiivisuus on toimiva ratkaisu, niin hienoa.

Mitä mukautuvuus tarkoittaa suunnittelijoille?

Yllä lukee sangen monessa kohdassa suunniteltu ja oikein suunniteltu. Suurin paino mukautuvuuden oikeassa toteutumisessa on tietty osaavilla suunnittelijoilla, joille tekniikka tuo uusia vaatimuksia mukanaan.

Käyttöliittymäsuunnittelun puolella mukautuvat layoutit vaativat tekniikan ymmärtämistä aiempaa perinpohjaisemmin. Rautalankamalleissa pitää ymmärtää aiempaa enemmän kolumniajattelusta ja grideistä sekä skaalauksesta. Käyttökuvaukset sekä ohjeistukset vaativat enemmän aikaa, ja toisin kuin intuitio sanoisi niin ohjeistuksia ei kannata jakaa jokaiselle laitteelle erikseen vaan pitää yhdessä. Varaudu piirtämään jokaisesta keskeisestä näkymästä malli jokaiselle halutulle muodolle.

Visuaalisen suunnittelun puolella muutoksen painoarvo on valtava. Kuten Marquetten artikkelista voi huomata, voidaan kuvia myös rajata ja kaventaa uudelleen sivun leveyden muuttuessa.

Tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen määrään perehtymistä ja ymmärtämistä, mitä käyttöliittymägrafiikoiden käytöksen muutokset vaativat: Aiemmin staattiset elementit voivat liikkua ja muuttaa muotoaan, eikä ongelmaa voi oikein kiertää tekemällä jokaisesta näkymästä useampaa viimeisteltyä versiota – ihan budjetti- ja resurssisyistä.

Takavuosien “ei voida tehdä tätä helposti” -kommentit teknikoilta tulevat jälleen tutuksi. Perehdy prosentuaalisiin kolumneihin ja grideihin, jos haluat helpottaa HTML-taittajan työtä projektin aikana.

Teknisen suunnittelun ja toteutuksen puolella muutokset työhön ovat tietty selkeät. Mukautuvuus tarkoittaa sekä hyvää HTML:n hallintaa että kykyä suunnitella eteenpäin niin, että kokonaisuus pysyy jatkuvasti kasassa.

Ottamalla progressiinen suunnittelu mukaan saadaan palvelu pysymään kunnossa myös vanhemmilla laitteilla, mutta vaatimukset ymmärryksestä kasvavat entisestään.

Teknisellä puolella vastaan tulee myös palvelujen painon kasvu. Mobiililaitteet ovat heikommalla suorituskyvyllään ja usein rajoitetummalla nopeudellaan altavastaajina, ja näille siirretään helposti liikaa dataa pureskeltavaksi. Vaikka asian pitäisi olla kaikkien suunnittelijoiden mielessä, niin vastuu jää helposti teknikon harteille. Helpoin tapa kiertää tätä on olla proaktiivinen jo projektin alkuvaiheessa, ja saada kaikki huomioimaan asia.

Lopuksi

Jokaista tässä mainittua kohtaa voisi avata reilusti enemmän, sillä paljon jää vielä kirjoittamatta. Keskeisimmät huomiot tulivat kuitenkin mainittua, ja on kiinnostavaa seurata mihin paikalliset suunnittelijat ja toteutukset tässä venyvät.

On myös muistettava, että HTML5 lupaa paljon muutakin kuin mukautuvuutta. Sen semanttinen rakenne tarjoaa uusia tapoja jäsennellä rakennetta, ja tämä muodostaa osittain uudenlaisen pohjan suunnittelulle.

Muutossa yhdistyi monta asiaa, lähinnä tarve konsolidoida omia julkaisemisen mahdollisuuksia ja tuoda joitakin asioita yhteen. Samalla muoto muuttui responsiiviseksi. Teemaksi valikoi Elmastudion Bugis, jota muokkasin hieman ja toin Typekitin mukaan. Visuaalisia muutoksia saattaa jatkossa tulla hieman, mutta ne tuskin keskeyttävät blogin toimintaa.

Hakukonevinkkelistä muutosta pitäisi olla tietysti kauhuissaan, sillä omalla nimellä olevat domainit näkyvät lähtökohtaisesti paremmin ja yhdistyvät minuun helpommin. Kyllä, mutta pidän keskeisempänä yksinkertaistamista ja asioiden keskittämistä. Virtamieli on ollut olemassa jo hyvän tovin, ja koen sen enemmän omakseni kuin jussihermunen.net ikinä oli. Näkyvyys ja muut asiat tulevat ajan myötä.

Wien, kesä 2011

There is a theory which states that if ever anybody discovers exactly what the Universe is for and why it is here, it will instantly disappear and be replaced by something even more bizarre and inexplicable. There is another theory which states that this has already happened.

Douglas Adams

Ostin ensimmäisen e-kirjani Kindle-sovelluksen avulla. Sovellus on siis väylä Amazonin Kindlelle suunnattuun kirjavarastoon, ja käsittää sellaisena yli 400 000 kirjaa.

Itse ostokokemus oli helppo, kunhan Amazon-tunnus on luotu etukäteen. Selasin kirjoja laitteen näytöltä, kunnes löysin Science Fiction -osastolta Charles Strossin The Fuller Memorandumin. Stross kirjoittaa Laundy Laundry-sarjassaan kepeää ja oivaltavaa kauhusatiiria demonien ja tietotekniikan yhteiselosta, joka ajatuksena sopi digitaaliseen lukulaitteeseen. Klikkasin kirjan nimeä, kirjauduin sisään Amazoniin ja hetkeä myöhemmin kirjan kansi komeili iPadin ruudulla.

Lukiessa näkymä kääntyy automaattisesti laitteen pitotavan mukaisesti vaaka- tai pystysuoraan, sivua käännetään koskettamalla näytön vasenta (taaksepäin) tai oikeaa (eteenpäin) reunaa. Tekstin kokoa voi muuttaa, samoin kuin tekstin ja taustan väritystä paremmin soveltuvaksi hämärässä tai kirkkaassa valaistuksessa lukemiseen.

Perinteinen, tavallinen kirja tarjoaa suurimman osan näistä kaikista tavoista luonnostaan: sitä voi pitää lähempänä tai kauempana, ja valaistusta voi useimmiten itse säätää haluamakseen. Kirja on myös useimmiten runsaasti kevyempi — iPadin paino tuntuu lukiessa pidemmän päälle rasittavalta, ja laite on miltei pakko tukea johonkin.

Vaikka lukeminen on miellyttävää, yllättävän monta pientä aistimusta jää puuttumaan. E-kirjan vahvuus on tietenkin aivan muissa asioissa.

Luettaessa ylä- ja alareunassa olevat kontrollit katoavat, jättäen pelkän tekstin.

E-kirjojen sisällöstä voi tietenkin tehdä hakuja. Tekstiä voi korostaa, ja korostetut kohdat listata erikseen. Toinen tekninen piirre on sanakirjan käyttö: sanan valitseminen avaa ruudun alalaitaan sen määritelmän sanakirjasta, mikä madaltanee monen kynnystä lukea vieraskielisiä tekstejä. Amazonin sovellus tuuppaa viimeisimmän lukukohdan verkkoon, ja näin lukemista voi jatkaa millä tahansa Kindle-yhteensopivalla laitteella siitä kohdasta, mihin viimeksi jäi.

Keskeisimmäksi hyödyksi minulle nousee sama kuin digitaalisessa musiikissa. Kirjan mukana kantaminen ei lisää laitteen painoa, ja lukulaitteisiin mahtuu niitä tarvittaessa tuhansittain. Isotkaan kirjat eivät paina olkalaukussa tai matkatavaroissa sen enempää kuin muutenkin mukaan lähtevä laite. Näin kesken olevat tarinat ovat siellä missä minäkin.

Ne eivät vie tilaa hyllystä, tai vaadi uutta sellaista kun niitä on paljon. Niiden sivuja ei voi tahria, eikä niihin voi kirjoittaa omistuskirjoitusta. Niitä ei voi lainata, ja niiden tuhoutuessa laitteen rikkoutumisen myötä voi uuden ladata veloituksetta. En tiedä, voiko digitaalista kirjahyllyä jättää perinnöksi jollekulle.

E-kirjan kiro tiivistyy siihen, mitä minulle sattui Fuller Memorandumin viimeisimmillä sivuilla. Tarina vei mennessään, ja sain odottaa sen loppuhuipennusta kymmenen minuuttia, tuijottaen akun loppumiseen kuolleen laitteen ruutua.

EDIT: Typoja

Itse laite on koluttu jo jokaisen tekniikkaa käsittelevän julkaisun sivuilla jo lävitse, enkä ruodi sen teknisiä arvoja tässä sen enempää. IPad on myös kiihkeästi vellovien verkkokeskustelujen kohde. Puolestapuhujat saavat useimmiten sanottua vain se on upea, kriitikot lyövät tyytymättöminä pöytään puutteita toisensa jälkeen ja sanovat niin että.

Minun on helpointa lähestyä laitetta omien käyttökokemusteni kautta.  Ehkä ne avaavat sen käyttöä paremmin kuin kertaus siitä, että kyseessä on tabletti eikä perinteinen tietokone.

Kiinnostuksen lisäksi tavoitteeni oli päästä jatkuvasta kannettavan raahaamisesta eroon. Hankin laitteen 3G-mallin, sillä ajattelin mukana kulkevan välineen hyötyvän lähes jatkuvasti käsillä olevasta verkkoyhteydestä. Enkä ollut väärässä.

Tabletti on riittävän pieni ja kevyt jatkuvaan mukana kantamiseen, mutta riittävän iso ollakseen käyttökelpoinen. Se on myös riittävän suorituskykyinen useimpien verkkopalvelujen sujuvaan käyttöön, mistä seurasikin ensimmäinen kompastuskivi.

Verkko laukussa

Olen tottunut käyttämään puhelimessani useaa palvelua (vaikkapa Facebookia ja Helsingin sanomia) erillisellä sovelluksella, jotka tiivistävät sen pienelle ruudulle vain tarpeellisen. Kesti hetken ymmärtää, että iPadin kanssa näille sovelluksille ei enää ole varsinaista tilausta, sillä palvelut mahtuvat sellaisinaan laitteen selaimeen. Haave todella mobiilista verkon käytöstä toteutuu siis osin iPadin myötä.

Laitteen kyvyttömyys Flash-animaatioon on eittämätön puute. En ole ehtinyt kaivata Flashia, mutta epäilen että tulen törmäämään tilanteeseen jossa kiroan sen puutetta: luotan jo nyt liikaa siihen, että pystyn hoitamaan haluamani iPadilla mikäli tarve vaatii. Esimerkiksi Finnkinon elokuvalippuja ostaessa istuinkartta avautui niin hitaasti (tosin sijaintini vuoksi vain hitaalla GPRS-yhteydellä), etten koskaan päässyt prosessia loppuun — istuinkartta näet ladataan uudelleen aina 30 sekunnin välein.

Töiden alettua olen käyttänyt laitetta muistikirjana, kalenterina ja esitysvälineenä. Viimeisimmästä se suoriutui kahden hengen palaverissa hienosti, joskin kuulijan päähuomio taisi kiinnittyä enemmän laitteeseen kuin sisältöön.

Täyteen ladattuna ja kohtuullisella päivittäisellä käytöllä (maileja, verkkoa, kirjoja & satunnaisia pelejä) akku kestää käytössäni muutaman päivän ilman latausta. Saavutus on hyvä verrattuna moneen muuhun mobiililaitteeseen.

Kulttuuri 2.0

IPadilta katsoo mielellään videota. Video tarjoaa nerokasta ajanvietettä, mutta osin kysymys on sama kuin erään elokuvantekijän kommentti mobiilivideosta ylipäätään: en ymmärrä, miksi kukaan haluaisi katsoa elokuvaa puhelimensa ruudulta. Vaikka ruutu on isompi, on kyse enemmänkin mahdollisuudesta kuin tarpeesta.

Olen tätä kirjoittaessani ensimmäisen e-kirjani loppupäässä. Asia on itselleni sen verran keskeinen, että kirjoitan siitä erikseen päästyäni kirjan loppuun, ja käsittelen samalla sarjakuvan käyttäytymistä iPadin ruudulla.

Loppuajatukset

IPadista on kaksi versiota, ilman 3G:tä ja sen kanssa. Pelkkä laite on sekin houkutteleva, mutta vasta sisäänrakennettu 3G päästää sen täyteen mittaansa. Tänä aamuna luin digihesarin bussissa, ja tunsin olevani viimein lähellä sitä käytettävyyttä jota olen verkkoon kaivannut.

Palaan ajatuksissani taaksepäin aikaan, jolloin monet ystävistäni eivät vielä olleet Facebookissa ja kysyivät kyllästyneinä mitä ihmettä ihmiset saavat irti siitä, että kertovat päivittäisestä elämästään ruudun ääressä. Kommenteissa oli usein samaa skeptisismiä kuin missä tahansa murroksessa ja uudessa.  Jossain vaiheessa naureskellaan puhelimen pitämiselle korvalla yhtä paljon kuin bluetooth-headseteille nyt.

Internet on tullut jäädäkseen, ja väistämättä se muuttuu tarpeidemme mukaan käyttäytyväksi ratkaisuksi. IPad ei ole kuin askel samaan suuntaan, mutta mullistaa käsityksen mobiiliudesta. Se on riittävän kokoinen käytettäväksi.

On syytä kertoa, miten iPhonen huoltoprosessi osaltani päättyi. Maanantaina työpaikalleni saapui UPS:n pussi, jossa oli laatikko. Laatikossa oli selvät ohjeet ja napakka paketti puhelimelleni. Poistin SIM-kortin, laitoin puhelimen laatikkoon ja soitin UPS:lle. Kymmenen minuuttia myöhemmin paketti oli haettu pois ja matkalla kohti Brittein saaria.

Sain seuraavana päivänä mailin asiakaspalvelijalta, samalta joka oli hoitanut asiaani edellisellä viikolla. Hän kirjoitti että puhelin on saapunut ja että korvaava laite lähetään minulle tuota pikaa. Illansuussa sain myös UPS:n seurantakoodin. Olin hämmästynyt, päivä lähetyksen jälkeen asia jo etenee.

Hämmästykseni oli vielä suurempi kun uusi UPS:n paketti saapui työpaikalleni tänään. Sisällä komeili uutukainen puhelin, vielä muoveissaan. Kaksi päivää lähetyksestä laite takaisin kuluttajan käsiin. Pisteet tästä.

Olin sanonut molemmille kanssani puhuneille Applen edustajalle, että laitteen pitäisi olla identtinen entiseni kanssa ja SIM-lukitsematon. Tästä huolimatta olin varautunut siihen, että toimitettu puhelin olisi SIM-lukittu — näitäkin tarinoita on saanut lukea.

Mutta yllätyksekseni laite heräsi eloon ongelmitta liittymäni kanssa. Tuntia myöhemmin edellisen puhelimeni varmuuskopio oli palautettu ja tätä kirjoittaessani käsissäni on tuliterä laite oikeilla tiedoilla.

Lähes kuukauden prosessin jälkeen voin vetää seuraavat asiat yhteen jollekulle, joka etsii huoltoa muualta ostetulle iPhonelleen:

• Sonera ei tule auttamaan sinua, eivätkä paikalliset huoltoliikkeet voi tehdä yhtään mitään
• Soita suoraan Applelle, ja varaudu kertomaan asiasi moneen otteeseen
• Pidä laitteen sarjanumero käsillä aina Applen kanssa jutellessasi
• Älä usko ohjausta Applen selfsolve-sivustolle (ainakaan tätä kirjoitettaessa)
• Tiedosta ja selosta, että EU-alueen sisältä ostetulla laitteella on EU-lainsäädännön mukaan samanlainen tuki jokaisessa EU-maassa
• Varaudu siihen, että joudut puhumaan englantia

Tämä on tietty voimassa vain siihen saakka, että Applen käytäntö muuttuu helpommaksi. Mutta luulisi, etten ole ainoa Italialaisen puhelimen kanssa ympäriinsä tepasteleva. Jos epäilet asioita, niin soita Kuluttajaneuvontaan. Siellä on nerokkaita ihmisiä.

Olisi idioottimaista vertailla näitä kahta laitetta keskenään. Eniten kummallisuuksia onkin tuottanut se, mihin ja miten olen tottunut puhelintani viimeisen puolen vuoden aikana käyttämään.

Valikkoa selatessa tuli heti selväksi, että Nokialainen osaa kaikenlaisia jippoja. Tuijotin mm. tiedostonpakkausohjelmaa hetken, ja koetin miettiä mikä saisi minut luomaan zip-arkistoja puhelimella. Heti alkuun esillä olevien valintojen määrä on huimaava, kun olen tottunut asennan itse mitä tarvitsen -lähestymistapaan.

Ensimmäisenä päivänä tajusin, ettei minulla ole yhtään numeroa mukanani. Oma laitteeni on synkannut ne automaattisesti verkon yli ilman erillisiä painalluksia. Etsin ja asensin Nokian softan yhteystietojen siirtoon puhelimelle, joka sitten katkaisi bluetooth-yhteyden kesken operaation. Siirsin sitten keskeisimmät numerot käsin.

Lounastauolla ihmettelin, miten vanhanaikaiselta tuntui lukea iltapäivälehteä — keskeisin ajatus oli, että nämä eivät ole ihan tuoreita juttuja.

Lähtiessäni pesulaan luotin siihen, ettei minun tarvitse kaivaa osoitetta mistään sillä sehän on yhteystiedoissani automaattisesti. Vaan eipä tietenkään ollut, vaikka Exchange-tilini oli kyllä asennettu. Se oli siinä toisessa kalenterissa, joka synkkaa laitteiden kanssa joissa on omena.

Pesulan löytämiseen tarvitaan tietty Google Mapsia, jonka puuttumisen tajusin vasta kävellessäni kadun vartta. En osannut kiireessä käyttää Nokialaisen paikannusta.

Bussissa kaivoin puhelimen taskustani, tuijotin sitä ja mietin miten tällä nyt luen maileja niiltä muilta mailitileiltäni — tai tältä ruudulta ylipäätään. Luovuin ajatuksesta, ja päätin kuunnella musiikkia. Paitsi ettei tässä ole sitä musiikkia, se kun on päätynyt tähän kerran viikossa synkrointi musiikikirjaston kanssa -käytännöllä. Soimasin itseäni siitä, etten ollut ajatellut koko asiaa sen enempää.

Summa summarum, olen siis vajaassa vuodessa tottunut tietojen ajantasaisuuden automaatioon, siihen että käyttöliittymä selittää itsensä ja puhelin tekee toimintojensa laajentamisesta helppoa. Jos bussissa puuttuu viihdettä niin ei hätää, kymmenessä sekunnissa asennettu ilmaispeli hoitaa homman.

Olen tottunut tiettyihin palveluihin, ja tunnen oloni lähes jännittävän uusavuttomaksi niiden puuttuessa. Pesula ei löydy — jännää, nyt pitää katsella noita kylttejä talojen seinissä ja muistella mikä se osoite olikaan. Oli jännittävää katsella pitkästä aikaa maisemia bussista ja arvailla mihin ihmiset ovat menossa.

Kaiken kaikkiaan oma teknologiariippuvaisuuteni on huvittanut itseäni suuresti. Ylpein olin kuitenkin löytäessäni pesulan tajuttuani katsoa, mistä pesulakassia kantava nainen juuri tuli.